YK:n vammaissopimus ja hengityshalvauspotilaiden oikeudet

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on tärkeä vammaisten ihmisten oikeuksien vahvistamisen väline. Sen tavoitteena on muuttaa niin asenteita kuin toimintatapojakin.  

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus on Suomea velvoittava säädös. Se sisältää useita nykyisten hengityshalvauspotilaiden kannalta merkittäviä kohtia.  

Sopimuksen lähtökohtana on syrjinnän kielto ja yhdenvertainen kohtelu. Lisäksi sopimus edellyttää sen ratifioineilta valtioilta toimia syrjinnän poistamiseksi. Sopimuksen ydintä ovat myös vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus ja osallisuus.   

Hengityshalvauspotilaiden kannalta olennainen on sopimuksen 19. artikla, jossa todetaan, että ”vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä se, kenen kanssa he asuvat, eivätkä he ole velvoitettuja käyttämään tiettyä asuinjärjestelyä”. Artikla tähtää sekä vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeuteen että laitosmaisten tai muuten eristävien asumiskäytäntöjen estämiseen.  

Huomattavan kiinnostava on myös sopimuksen 4. artikla, joka velvoittaa ”toteuttamaan kaikki asianmukaiset, myös lainsäädännölliset, toimet voimassa olevien vammaisia henkilöitä syrjivien säädösten, määräysten, tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi tai poistamiseksi” sekä ”varmistamaan, että viranomaiset ja laitokset toimivat tämän yleissopimuksen mukaisesti”. Samaa voidaan tulkita tarkoitettavan  myös palveluntuottajien osalta, sillä myös järjestöilta ja yrityksiltä edellytetään 4. artiklassa syrjimättömyyttä. 

Sopimus siis edellyttää, että myös muut kuin lainsäätäjät ryhtyvät perkaamaan suomalaisia määräyksiä, tapoja ja käytäntöjä. 

Uusien, sopimuksen mukaisten toimintatapojen valmistelu on sopimuksen mukaan tehtävä yhdessä vammaisten ihmisten kanssa. Neljännen artiklan mukaan ”vammaisia henkilöitä koskevissa päätöksentekoprosesseissa tulee neuvotella tiiviisti vammaisten henkilöiden kanssa ja aktiivisesti osallistaa heidät — heitä edustavien järjestöjen kautta”. 

Suomessa on voinut havaita, etteivät kaikki tahot vielä riittävästi tunne YK:n vammaissopimusta ja ymmärrä sen velvoittavuutta. Se on lainsäädäntöä, joka on ratifioinnin myötä ollut voimassa vuodesta 2016.  

Jo nyt voitaisiin aloittaa hengityshalvauspotilaiden hoidon käytäntöjen järjestäminen YK:n vammaissopimusta vastaavaksi. Terveydenhuollossa ei tarvitse eikä pidä odotella kansallisen lainsäädännön etenemistä ja harmonisoitumista sopimuksen kanssa, vaan monilla tahoilla voidaan ja pitää jo nykyisin purkaa syrjiviä määräyksiä, käytäntöjä ja tapoja.  

Hengityshalvauspotilaiden hoidon ja palveluiden kohdalla YK:n vammaissopimuksen noudattamista voidaan toteuttaa usealla tavalla. Jokaisen yksilön tulee olla osallisena häntä koskevien päätösten tekemisessä. Jokaisen hengityshalvauspotilaan tulee voida itse päättää asuinpaikastaan ja siitä, kenen kanssa hän asuu. 

Hengityslaitetta käyttävien järjestöillä on myös tärkeä rooli YK:n vammaissopimuksen osallisuutta koskevan tavoitteen toteuttamisessa: potilasjärjestöinä ne edustavat jäsenistöään ja niiden tulee olla osallisina määräysten, tapojen ja käytäntöjen muuttamisessa yhdessä laitosten ja viranomaisten kanssa. Yhdessä suunnitellen ja eri osapuolten yhteistyönä pystytään luomaan hengityshalvauspotilaiden oikeuksia turvaavat toimintatavat.   

Ilka Haarni 

Kirjoittaja työskentelee Hengityslaitepotilaat ry:n Täysin palkein -hankkeen koordinaattorina.

Kommentit

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content