Hengityslaitepotilaat ry:n 2017 joulutapaamiseen 9. joulukuuta kokoontui yli 25 henkeä esteettömiin Luontokeskus Haltian tiloihin Espoon Nuuksiossa. Yhdistyksemme oli saanut vieraakseen Turun hengitystukiyksikön osastonylilääkärin Waltteri Siiralan.Turun yksikölle tulee vuoden 2018 alusta terveydenhuollon keskittämisasetuksen myötä vastuu luoda valtakunnallista ohjeistusta hengitystukihoidon antamisesta.

Waltteri Siirala jäsenemme kanssaMaukkaan joululounaan jälkeen kävimme kierroksen läpi, jossa kuulimme sitä todellisuutta, missä jäsenemme elävät tänä päivänä. Vaikka arjessa on monia asioita, jotka sujuvat toimivasti, niin on monia kehitettäviä kokonaisuuksia. Näitä on mm. jäsenistössä oleva kokemus, että nykyään on liian usein ongelmia hengityskoneen sopivien säätöjen löytämisessä. Myös avustajarinkien kilpailutuksen tuomat hankaluudet nousivat keskusteluun.

Tilaisuuden lopussa yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Sariola totesi, että palvelujen kehittämisessä on olennaisen tärkeää, että hengityslaitetta käyttävät ovat todellisessa yhteistyössä tahojen kanssa, jotka ohjaavat ja toteuttavat heidän palvelujen tuotantoaan.Tähän ajatukseen yhtyi myös kiitospuheenvuorossaan ylilääkäri Siirala.

Tilaisuuden lopussa kävi itse joulupukki tervehtimässä yhdistyksen väkeä kuten toiminnanjohtaja Liisa Rautasta. Joulupukki ja Liisa Rautanen

 

Yhdistys  Täysin palkein -hanke Tietosuojaseloste        facebook logo button 
Liisa Rautanen, Lonkalantie 25, 09430 SAUKKOLA Väinö Auerin katu 10, 00560 HELSINKI
0500 974 794 045 1515 448
liisa.rautanen(at)hengityslaitepotilaat.fi ilka.haarni(at)hengityslaitepotilaat.fi © Hengityslaitepotilaat ry