(Jäsenemme Jussi Aurénin kolumni Aamulehden medioissa 2.3.2017. Linkki alkuperäiseen juttuun)

Ihanteet kertovat ajastaan jotain olennaista. Kristinusko. Valistus. Työväenaate. Siinä muutamia jotka aikanaan loivat toivoa paremmasta huomisesta. Mekin olemme luoneet oman ihanteemme. Huomisen joka ehkä ei ole oleellisesti parempi mutta ainakin kliininen ja puhdas. Haluamme hyvän kuoleman kun huomasimme ettei hyvää elämää ollutkaan mahdollista saada. Valkotakkinen lääkäri jakamassa kuolemaa hyväntahtoinen hymy kasvoillaan on tuon huomisen täydellinen kuva.

Kimmokkeen näihin ajatuksiin sain Satakunnan Kansassa(24.2.2017) julkaistusta artikkelista, jossa hengityshalvauspotilas Risto Leppänen kertoi haluavansa eutanasiaa, koska terveydenhuoltojärjestelmämme oli tehnyt hänen elämästään tarpeettoman vaikeaa.

Lue: Risto Leppänen sukelsi jäälohkareeseen ja halvaantui – Nyt hän harkitsee eutanasiaa

Juttu tuli liian liki, ja osasin samaistua sen kuvaamiin tunteisiin. Olen nähnyt ja kokenut tuon kaiken niin monta kertaa. Silti en voi hyväksyä ajatuskyhäelmää, jossa avustetulla itsemurhalla pyritään korjaamaan terveydenhuoltoomme pesiytynyttä piittaamattomuuden ilmapiiriä. Sillä sehän tuossa artikkelissa oli olennaista. Sairaus itsessään ei ollut miestä lannistanut. Välinpitämättömyys sen oli tehnyt.

”Ajatus sopii tähän aikaan täydellisesti”

Toki ajatus lääkäristä painamassa tappavan ruiskun mäntää kuvaa tätä aikaa täydellisesti. Lääkärithän ovat nykyään ylipappeja, joilta me haemme elämänohjeita kuin uskovat jumalan sanasta. Lääkäreissä on myös se kaunis piirre, että vaikka emme heihin turvaisikaan, he kertovat silti auliisti, miten meidän kuuluu elämämme elää. Loogista siis olisi että he myös päättäisivät miten ja milloin meidän on hyvä kuolla.

Eutanasian puolustajat toki maalaavat kovin toisenlaisia kuvia kuin minä. Heille kyse on valinnanvapaudesta, omasta tahdosta. He uskovat että tarkoilla säännöillä eutanasiaa voidaan tarjoilla yhtä turvallisesti kuin kauramaitolattea lauttasaarelaisessa runomatineassa.

Minun on kuitenkin oltava tässä kohtaa kyyninen. Olen nähnyt liian paljon ollakseni mitään muuta. Ihmisarvo kun on nykyään kovin kevyttä kamaa kun vastapuolelle asettuu kustannustehokkuus ja muita senkaltaisia sanahirviöitä.

”Avaamme oven, jota on myöhemmin vaikea sulkea”

Minä yksinkertaisesti uskon että jos me nyt hyväksymme eutanasian, avaamme oven jota on myöhemmin vaikea enää sulkea. Ajan myötä avustetetusta itsemurhasta tulee hoitomuoto muiden joukossa, ja se millä oli kaunis lähtökohta, muuttuu vähitellen hyytäväksi painajaiseksi. Niin vain maailma tapaa kauniit ajatukset uuteen uskoon muokata.

Olen muuttanut mielipiteitäni elämäni aikana monta kertaa ja varaan sen oikeuden itselleni tässäkin asiassa. Ehkä jonakin päivänä oivallan että ainaisen maailmaa vastaan kampeamisen sijasta kannattaakin ottaa ikiunen tarjoava piikki. Siihen asti kuitenkin uskon ystäväni, aforistikko Lassi Kämärin lauseeseen: Itsemurha on etuilua jonossa.